Oppijoiden ja osaajien kohtaamispaikka
Tutki, ihmettele, opi!

Käyttäjän tiedot

Käyttäjän keskustelut

Kuinka laaja kurssi on? Onko tämä etäopiskelua vai onko myös lähipäiviä?


13.12.2013

Hei Tarja!


Osallistujat suunnittelevat kurssisisällöt itse omien tarpeittensa mukaan. Tämän vuoden kurssi kesti 11 kuukautta. Se sisälsi kolme lähitapaamista ja loput tapaamiset oli verkossa. Oppimista tapahtui joka päivä oman työn kautta tai jotkut lähtivät mukaan projekteihin kuten SomeTime 2013 tai CMADFI 2014.


2012 vuoden kurssilla lähitapaamisia oli taas lähes kerran kuussa.


16.12.2013

Lähipäivien paikkakunta voi vaihdella osallistujien kotipaikkakuntien mukaan. Viime kurssilla tapaamisia oli Jyväskylässä ja Helsingissä, koska niistä oli eniten osallistujia.


16.12.2013

Käyttäjän kurssit

Tämän aPajan tarkoituksena on syventää menetelmällistä ja pedagogista osaamista uusien, demokraattisten talouden muotojen rakentamiseksi. Kurssin kohderyhmää ovat eritoten oikeudenmukaisemman ja kestävämmän talouden parissa pakertavat aktivistit, opettajat ja tutkijat. Kurssi muotoutuu osallistujiensa tarpeiden mukaiseksi.

aPajassa kokoonnutaan
- ideoimaan ja vahvistamaan vaihtoehtotalouden menetelmiä (esim. osallistuvia menetelmiä, kartoitusta, verkko-oppimista, viestintää)
- jakamaan vertaiskokemuksia erilaisista projekteista ja aktivismin muodoista
- syventämään tietoutta ja osaamista erilaisista talouden muodoista
- kartoittamaan yhteisiä nimittäjiä ja kehittämään uuden talouden verkostoja. 

Apajan toinen tapaaminen järjestetään Helsingissä 27.3. Paikkoina Dodon toimisto (Vironkatu 5) ja Kammari (Kaarlenkatu 15). 

Ohjelmarunko: 

12-12.30 Asettumista ja kotitehtävän purkua
12.30-13.30 Lukupiiri
13.30-15.00 Kohtuusteesipaja
15.30-16 Kirjoitus- ja kääntämisprojekti
16-16.30 Siirtyminen Kammariin
16.30-18 Keskustelua ja tulevan suunnittelua

Kurssi-ilmoittautuminen on vielä auki. Ota yhteyttä, mikäli mielit mukaan! Yhteydenotot osoitteeseen tuomo.alhojarvi@gmail.com 

Kuva: Ethan Miller

  

Tuomo Alhojärvi

Käyttäjän tapahtumat

Käyttäjä ei ole ilmoittautunut yhteenkään tapahtumaan.